Anthony Rausku: Life Is Perfect for Living
Anthony Rauskun tiukka julkaisutahti jatkuu, ja onko tämä nyt sitten jo viides pitkäsoitto kuluvalla vuosikymmenellä? Laskentatapoja voi olla muitakin, mutta Rauskun pajalla taotaan historiansa tuntevaa ja 70-luvulle kumartavaa kitararockia tiiviiseen tahtiin. Vajaa vuosi sitten ylistin We’re Not so Alone -albumia, jolla Rausku oli päässyt eroon rönsyilyn helmasynnistä. Levy oli sopivan lyhyt, eivätkä biisit venyneet enää mahdottomuuksiin.
Kiteyttämistä vaaliva politiikka jatkuu uudella kiekolla, vaikka heti kärkeen kajahtava Life Is Perfect for Living -nimiraita kuusiminuuttinenkin on. Rauskun rock on soinut joskus Lou Reedin hengessä, mutta nyt jytä on jykevämpää. Getaway kolistelee, kuin garagesoundilla vahvistettu Blue Öyster Cult ja Insiden lukkarinrakkaus Led Zeppelinin paukkeeseen on ilmeinen, etenkin kun melodista korottelua uskalletaan heittää rypistelyn väliin. Uusi sinkkuveto Evil Eyes onnistuu sulauttamaan kitararockin aikakausia yhteen, pisteliään soundin ja tiukan menon viedessä parivedolla.
Lyhin numero on alle 200 sekuntinen Pancake, jolla rock raikaa etupainotteisesti. Käsi kaasuhanalla hellittää Outstandingin kaarrellessa melodiansa ympärillä, mutta vaikutelma on alati rosoisen raaka. Rausku antaa säröisen kitaran kukkoilla edessä, eikä äänimaisemasta löydy juuri vapaata tilaa. Toisaalta soundi ei ole tunkkainen tai paksu, vaan enemmänkin kireähkö, garagen ja protopunkin juuria innolla tutkiva. Avauksena soiva nimibiisi herätteli jopa lontoolaisten punkkiremmien kaikuja, joten kortteja jaetaan jälleen kerran rohkeasti uusiksi. Rausku vuosimallia 2025 on aiempaa arvaamattomampi ja siten kiinnostavampi.
Albumin bonuksina kuullaan kaksi vuoden 2021 sinkkua, joista Nightmare oli myös samannimisen pitkäsoiton terävää antia. Synat säksättävät ja painajainen on varoittamatta tätä päivää. Cuckoos in the Paradise on myös saanut uudelleenmasteroidut soundit, jotka istuttavat retromman siivun uuteen maisemaan ongelmitta.
Mika Roth